Auto- ja liikennetoimittajat AuLi ry.

Auto- ja liikennetoimittajat ry on perustettu vuoden 1971 heinäkuussa.

AuLi toimii päätoimisten auto- ja liikennealan toimittajien yhdyssiteenä.

Suru-uutinen: Matti Korjula 2.8.1931–23.5.2023

Matti Korjula 2.8.1931–23.5.2023
Kuva: Markus Pentikäinen/Tekniikan Maailma

Uranuurtaja on poissa

Muistan hyvin vuoden 2018 Auto- ja Liikennegaalan Helsingin messukeskuksessa. Minulle lankesi kunnia luovuttaa Elämäntyö-palkinto Matti Korjulalle. Hän oli tuolloin 87-vuotias. 

Matti näytti gaalassa yhtä nuorekkaalta ja hyväkuntoiselta kuin aina ennenkin. Itse asiassa niin kauan kuin muistin, hän oli vaikuttanut samanlaiselta. Ajattelin, että tuo mies ei vanhene koskaan.   

Kun Auto- ja liikennetoimittajat aikanaan perustetiin alan päätoimisten toimittajien yhdistykseksi ja siihen kelpuutetut toimittajat marssivat ulos Moottoritoimittajista, Matti Korjula ei ollut varauksettomasti ajatuksen kannalla. Hänen mielestään Moottoritoimittajia uudelleenorganisoimalla olisi päästy parempaan ratkaisuun. Myöhemmin Matti yrittikin vaikuttaa siihen suuntaan, että yhdistykset olisivat jälleen yhdistyneet, mutta kuten tiedetään, näin ei tapahtunut. 

Kaikesta huolimatta Matti lähti aktiivisesti mukaan AuLin toimintaan mutta säilytti samalla myös Moottoritoimittajien jäsenyyden vielä runsaan kymmenen vuoden ajan. Tähän vaikutti ehkä myös se, että hän oli ehtinyt aikaisemmin toimia yhdistyksen puheenjohtajana.  

Itse opin tuntemaan Matin aluksi vain nimenä Tekniikan Maailman sivuilta mutta myöhemmin yli neljän vuosikymmenen ajan myös asiansa tuntevana kollegana, jolta pystyi tarvittaessa kysymään tietoa tai neuvoa lähes mistä tahansa.

Matti Korjula aloitti autoiluun ja liikenteeseen liittyvät uransa TM:n toimitussihteerinä 1955, eteni siitä toimituspäälliköksi ja edelleen päätoimittajaksi 1965. 

Matin aloittaessa työnsä TM:ssä Suomessa elettiin sodan jälkeisen elpymisen aikaa. Ihmiset halusivat innokkaasti hankkia itselleen erilaisia teknisiä laitteita, joista he eivät paljon tienneet. Ei ollut rahaakaan, joten osa laitteista rakennettiin itse. Tarvittiin siis testausta ja rakennusohjeita. Myös autoista haaveiltiin, joten asiantunteville koeajoselostuksille oli kova kysyntä. Tähän työhön, lukijoiden tiedonjanon sammuttamisen, Matti heittäytyi täysin siemauksin.

Ilmailu oli lähellä Matin sydäntä, mutta hän kirjoitti asiantuntevasti lähes kaikesta. Häntä voidaan hyvällä syyllä pitää TM:n koeajotoiminnan luojana. Korjulan ideoima oli myös ensimmäinen autojen huoltokorjaamotesti. Se oli aikanaan todellinen sensaatio. Siinä ei testattu tekniikan toimivuutta vaan työsuoritusta. Se avasi tietä kokonaan uudentyyppiselle journalismille.    

Tekniikan Maailman siirtyminen 1969 Urpo Lahtisen Lehtimiehet Oy:n omistukseen ja aikaisemman kustantajan Rauno Toivosen nimittäminen samassa yhteydessä lehden päätoimittajaksi vauhditti Matti Korjulan loikkaamista Sanoma Oy:n Purje ja Moottori -lehteen.  Siellä hän jakoi päätoimittajuuden lehdessä jo olleen Niilo J. Littusen kanssa ja sai tehtäväkseen uudistaa aikaisemmin lähinnä veneilyyn erikoistunut lehti TM:n tyyppiseksi yleistekniseksi julkaisuksi. Hanke lähti hyvin vauhtiin, mutta jo muutaman vuoden kuluttua Lehtimiehet osti ilmeisen uhkaavaksi katsotun kilpailijan pois markkinoilta ja yhdisti sen Tekniikan Maailmaan.

Kaupan mukana Korjula ei tullut takaisin, vaan siirtyi Ilta-Sanomien pääkirjoitus- ja liikennetoimittajaksi. Tässä tehtävässä hän ehti sitten parin vuosikymmenen ajan tulla tunnetuksi henkilöautoilun tinkimättömänä puolustajana.

Matti tunsi aina myös syvää kiinnostusta liikenneturvallisuutta kohtaan. Korjula perehtyi huolella liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntatyöhön ja alkoi kirjoittaa Ilta-Sanomista eläköitymisensä jälkeen Moottori-lehteen kuukausittaista juttusarjaa tutkijalautakuntien tutkimista kuolonkolareista. Ne olivat kaikessa karuudessaan – ja ovat edelleen – erittäin opettavaista luettavaa. Vuosien 1998–2001 kuolonkolareista Matti kokosi kirjan, jossa käytiin läpi peräti 1 400 tutkittua onnettomuustapausta.

AuLin koeajopäivä 24.5.2023 oli hyvässä vauhdissa, kun paikalla olleet toimittajat sekä lukuisat autoalan edustajat saivat kuulla suru-uutisen: Matti Korjula, Auto- ja liikennetoimittajien kunniajäsen, oli yllättäen menehtynyt edellisenä päivänä 91-vuotiaana.

Tieto oli pysäyttävä. Yksi alan uranuurtajista oli poistunut joukostamme.

Martti Merilinna

AuLin koeajopäivä Järvenpään Aino Areenalla 24.5.2023

Historian ensimmäinen Järvenpäässä järjestetty AuLin koeajopäivä kokosi Aino Areenalle keskiviikkona 24. toukokuuta yli 60 koeajoautoa ja yli sata koeajajaa. Kuva Pekka Virtanen

AuLin kunniajäsenet

Kai Lauri Bremer, Klaus Bremer, Hannu Karpo, Martti Merilinna, Jukka Miettinen ja Kiti Westerback

AuLin jäsenet 29.5.2023

Valentina Ahlavuo, Hannu Ahonen, Lauri Ahtiainen, Pekka Aromaa, Clas von Bell, Olli Blomberg, Harri Blomqvist, Alan Bridger, Jan Enqvist, Tomi Eronen, Vesa Eskola, Heikki Haapaniemi, Janne Halmkrona, Matti Heikura, Antti Hentinen, Jouni Hievanen, Velimatti Honkanen, Janne Huhtala, Jyrki Hämäläinen, Olli Ihamäki, Bo Ingves, Jaakko Isoniemi, Jyrki Jaala, Toni Jalovaara, Veli-Matti Jalovaara, Marko Jokela, Esa Juntunen, Pekka Kaidesoja, Jari Kainulainen, Kalle Kalaja, Sami Kalsi, Jyrki Karkinen, Markus Kasesmaa, Antti Kautonen, Niko Kettunen, Tero Kiira, Aake Kinnunen, Jari Kohonen, Robert Koistinen, Vesa Koivunen, Eetu Kokkonen, Hannu Krohn, Dan Kronqvist, Jari Kujala, Harry Kuurio, Tero Lahtinen, Jan-Erik Laine, Olli Laitinen, Lauri Larmela, Heikki Laurell, Tommi Lempinen, Antti Liinpää, Hannu Lindell, Toni Lindström, Jarmo Markkanen, Ilpo Mattila, Petri Munukka, Marko Mäkinen, Aimo Niemi, Markus Nieminen, Mauri Nurmi, Harri Onnila, Matti Ouvinen, Jarmo Palokallio, Juha Partanen, Eila Parviainen, Juha Peltonen, Markus Pentikäinen, Pasi Piironen, Risto Pikkupeura, Jari-Pekka Pitkäjärvi, Kari Pitkänen, Henri Posa, Kari Pynnä, Tuomas Rajala, Timo Rintakoski, Niko Rouhiainen, Reijo Ruokanen, Petteri Räsänen, Pentti J. Rönkkö, Jussi Saarinen, Jukka Saastamoinen, Harri Salo, Pauli Salokangas, Mika Salomaa,  Jari Sjöman, Reijo Sukola, Petri Suuronen, Juha Tolvanen, Manu Tuppurainen, Timo Turkula, Jussi Turtiainen, Erkki Vanhanen, Mervi Varonen, Pekka Virtanen, Arto Vänttinen ja Rikhard Wacker

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsenten edustamia tiedotusvälineitä:

VUODEN 2023 TAPAHTUMIA

1.6. AuLin kesäpäivä, Inmen Oy, Pasila, Helsinki

7.6. AuLin vanhojen autojen koeajopäivä, Mobilia, Kangasala

19.-21.10. AuLin jatkokoulutusseminaari, m/s Silja Symphony, Helsinki-Tukholma-Helsinki-risteily

15.11. Vuoden Auto Suomessa 2024, 1. koeajopäivä, Aino Areena, Järvenpää

29.11. Vuoden Auto Suomessa 2024, 2. koeajopäivä, Aino Areena, Järvenpää

14.12. Auto- ja Liikennegaala, Aino Areena, Järvenpää

VUODEN 2023 MENNEITÄ TAPAHTUMIA

24.5. AuLin koeajopäivä, Aino Areena, Järvenpää

27.4. Vierailu Uudenkaupungin autotehtaalla

19.4. AuLin tekniikkakoulutus, HOTT-talo, Vantaa

17.4. AuLin ylimääräinen jäsenkokous, Teams

27.3. Karpolla on asiaa -näytelmä, Kansallisteatteri, Helsinki

27.3. AuLin kevätkokous, Sanomatalo, Helsinki