Auto- ja Liikennegaala 2022:n palkinnot ja huomionosoitukset
Auto- ja Liikennegaalan videointi löytyy täältä.
Journalismi-palkinto 2022:
Matti Heikura ja Kari Pitkänen
Auto- ja liikennetoimittamisen alalta löytyy lukuisia merkittäviä, erityisesti maakunnallisesti vahvasti vaikuttaneita journalisteja. Nyt palkittavat henkilöt ovat olleet mukana luomassa ja kehittämässä sekä valtakunnallista että paikallista auto- ja liikennejournalismia kaikkiaan kymmenien vuosien ajan.
Palkinnonsaajien loistavista ja asiantuntevista jutuista ovat vuosien varrella nauttineet jo miljoonat lukijat muun muassa Aamulehdessä, Satakunnan Kansassa, Lapin Kansassa, Kainuun Sanomissa, Pohjolan Sanomissa, Ilkassa, Pohjalaisessa, Turun Sanomissa, Kalevassa, Keskipohjanmaassa ja Hämeen Sanomissa.
Auto- ja liikennetoimittajat ry:n vuoden 2022 Journalismi-erikoispalkinto myönnettiin oululaisen Kalevan emeritusautotoimittajalle Matti Heikuralla ja Lännen Median auto- ja liikennesivuista jo vuosia vastanneelle tamperelaiselle Kari Pitkäselle.
Vuoden Tiedottaja 2022: Kari Aalo
Auto- ja liikennetoimittajat ry palkitsi Tampere-talolla 16.12.2022 ennen Auto- ja Liikennegaalaa järjestetyn AuLin jatkokoulutusseminaarin yhteydessä Vuoden Tiedottaja 2022:n. Jäsenkyselyssä selväksi voittajaksi nousi Helkama-Auton viestintäpäällikkö Kari Aalo.
Kari Aaloa luonnehdittiin vastauksissa muun muassa näin: ”ystävällinen, positiivinen henki yhteydenpidossa, nopea, tiedot tulevat ja ovat tarkkoja, paljon mukavia tapahtumia”, ”kovat on kovia, ja Kari hoitaa hommat ammattitaidolla ja hyvällä fiiliksellä”, ”hoitaa työnsä särmästi ystävällisellä otteella: autot ovat kunnossa ja valmiina koeajoon, kun tarvitaan, autojen tarvittavat tiedot ovat aina tarjolla, ja mikä parasta, Aalo vastaa puhelimeen, jos on jotakin kyseltävää”, ”hyvä tietämys edustamistaan tuotteista, hänet saa hyvin kiinni, ja jos ei heti saa, niin soittaa perään”, ”aina niin mahdollistava ja ystävällinen asenne, oli huoli minkälainen tahansa”.
Hyvä Suomi! -palkinto: Kalle Rovanperä
Hyvä Suomi -palkinnon voittaja on rallin maailmanmestaruuden 20 vuoden tauon jälkeen Suomeen ajanut Kalle Rovanperä. Toyotalla kilpaileva Rovanperä varmisti maailmanmestaruutensa yhdessä Jonne Halttusen kanssa syyskuussa Uuden-Seelannin MM-rallissa. Samana viikonloppuna 22 vuotta täyttäneestä Rovanperästä tuli rallihistorian nuorin maailmanmestari. Rovanperä murskasi Colin McRaen aiemman ennätyksen yli viidellä vuodella.
Rovanperän luonnetta kuvaa hyvin se, että hän ei kovassa paineessa yliyritä vaan malttaa ajaa ilman virheitä. Palkitsemisen kriteereissä huomioitiin myös se, että Rovanperä on suomalaisen ralliautoilun erinomainen lähettiläs maailmalla, hän on ikäisekseen henkisesti todella vahva, omaa loistavan hermokontrollin ja on nöyrä kuljettaja: ralliautoilussa moni pystyy ajamaan todella kovaa, mutta harva niin kuten Rovanperä, että siitä syntyy myös mestaruuteen tarvittava tulos.
Vientipalkinto 2022: Valmet Automotive Oy/Salon akkutehdas
Auto- ja liikennetoimittajat ry:n myöntämän vientipalkinnon voittaja on Valmet Automotive, joka on yksi Euroopan johtavista akkujärjestelmien ulkoistetun tuotannon tarjoajista. Viime vuonna yhtiö valmisti kaikkiaan 400 000 akkupakettia, ja nyt kokonaistuotantomäärä on ylittänyt jo miljoonan rajan. Yhtiön akkuliiketoiminnan tärkeimpiä asiakkaita autoteollisuudessa ovat Mercedes-Benz ja Volvo.
Henkilöautoakkujärjestelmien lisäksi Valmet Automotive on esitellyt Modular Power Pack ‑akkujärjestelmän, joka soveltuu voimanlähteeksi erilaisiin maa- ja metsätalouden sekä rakennus- ja kaivosalan työkoneisiin, raskaan liikenteen ajoneuvoihin, linja-autoihin sekä teollisuuden sähkökäyttöisiin sovelluksiin.
Palkitsemisen kriteereissä nostettiin esiin myös akkutuotannon kotimaisuusaste. Valmet Automotiven akkutuotannon keskus on tällä hetkellä Salon akkutehdas. Uudenkaupungin akkutehdas aloitti toimintansa 2021, ja se sijaitsee samassa rakennuskokonaisuudessa autotehtaan kanssa. Yhtiön kolmas akkutehdas sijaitsee Kirchardtissa Saksassa.
Innovaatiopalkinto 2022: Vesa Pelli & BHTC Finland Oy
Auto- ja Liikennegaalan myöntämän innovaatiopalkinnon voittaja on saksalaisen Behr-Hella Thermocontrol GmbH:n (BHTC) Tampereella toimiva Suomen yksikkö. Tamperelaisen BHTC Finland -yksikön osaaminen on viime vuosina ratkaissut BHTC:n hyväksi kolme merkittävää tarjouskilpailua, kukin arvoltaan 200–250 miljoonaa euroa.
Suomen yksikön on perustanut ja sitä johtaa Vesa Pelli. BHTC Finlandin palveluksessa on vajaat 40 työntekijää, jotka edustavat seitsemää eri kansalaisuutta. Suomen yksikkö on keskittynyt innovaatioihin ja tuotekehitykseen kansainväliselle autoteollisuudelle. Konsernin toinen päätuote ovat auton ilmastointiin ja sen ohjaukseen liittyvät järjestelmät.
Vesa Pelli on luonut henkilökohtaisesti kontaktit suoraa muun muassa Škodan autotehtaille Mlada Boleslaviin Tšekkiin ja myynyt heille idean Vuoden Auto Suomessa 2022 Škoda Enyaq iV -täyssähköauton näyttöpaneelin toteutuksesta. BHTC Finlandin referenssilistalla on useita muitakin autobrändejä, joiden nimiä yhtiöllä ei ole lupa käyttää julkisesti.
Palkitsemisen kriteereissä nostettiin esille Pellin henkilökohtainen työ sekä BHTC Finlandin Suomessa kehittämä innovaatio, joka on erinomainen esimerkki auton käyttäjän ja auton rajapintaa tutkivan työn tuloksesta.
Liikenneteko-liikenneturvallisuuspalkinto 2022: Basemark Oy
Liikenneteko-palkinnon voittaja on älyautojen ja autonomisen liikenteen haasteisiin ohjelmistoratkaisuja kehittävä helsinkiläinen Basemark Oy. Suomessa, Münchenissä Saksassa ja Detroitissa Yhdysvalloissa toimivan yrityksen innovaationa ovat ohjelmistot, jotka keräävät ja prosessoivat älyauton sensorien tuottamaa dataa. Yhtiön asiakkaita ovat suuret autonvalmistajat sekä puolijohdetoimittajia, kuten AMD, Intel, Mediatek, NVIDIA ja Qualcomm sekä kulutuselektroniikan ja muiden teollisuudenalojen yrityksiä.
Itseajavien autojen jo vuosia ennustetun läpimurron suurin haaste on edelleen turvallisuus ja sen varmistamiseksi tarvittavan valtavan datamäärän prosessoiminen reaaliaikaisesti. Palkitsemisen kriteereissä nostettiin esille yhtiön asema maailmanlaajuisella markkinalla ja sen vahva panostus tuotekehitykseen sekä tavoitteeseen olla maailman eniten käytetty aivo älyautoissa.