1998

Toimintakertomus vuodelta 1998

Vuoden ensimmäinen jäsentapahtuma oli yhdistyksen kevätkokous, joka pidettiin 17.4. Taitotalolla, Valimotie 8:ssa Pitäjänmäellä Aro-Yhtymä Oy:n tiedotustilaisuuden yhteydessä. Kokoukseen osallistui 18 jäsentä.

Seuraavat tapahtuma oli Nummelan lentokentällä järjestetty koeajokoulu, joka järjestettiin 27.5. Tilaisuuden aiheena olivat ajokokeet, lähinnä erilaiset väistökokeet. Opettajina tilaisuudessa toimivat Tapani Vaahtola, Roni Saksi, Jarmo Sukava ja Jari Pitkäjärvi.

Perinteinen koeajopäivä järjestettiin niin ikään Nummelan lentokentällä 28.5. Tilaisuuteen osallistui yli 60 autoa ja yhteensä lähes sata osanottajaa. Koeajopäivän yhteydessä jaettiin Maineteko-tunnustuspalkinnot, jotka myönnettiin Sisu Auto Oy:n toimitusjohtaja Pekka E. Ojaselle ja Hämeen Autosisustamo Oy:n toimitusjohtaja Teijo Kuirille. Tilaisuudessa nimitettiin myös perinteinen Vuoden junailija. Arvonimen sai Helkama-Auto Oy:n tiedotuspäällikkö Pekka Koski, jolle luovutettiin arvonimeen liittyvät junailijan lakki, pilli ja punainen lippu.

Vuoden aikana kävi ilmi, että 80-luvulla tehtyä yhdistyksen sääntömuutosta ei ollutkaan ilmoitettu yhdistysrekisteriin. Hallitus päätti ratkaista asian siten, että käytössä olleet, jo kerran hyväksytyt säännöt hyväksytään sääntömuutoksen käsittelyn edellyttämällä tavalla eli kahdessa yleiskokouksessa. Tästä syystä järjestettiin yhdistyksen yleiskokous RS Hansa Auto Oy:n tiloissa tiedotustilaisuuden yhteydessä 21.10. Kokouksessa oli paikalla 15 jäsentä. Kokouksen ainoana asiana oli sääntöjen hyväksyminen, ja ne hyväksyttiin yksimielisesti.

Jatkokoulutusseminaari Turvaa ja vaihtoehtoja – ajattele huomista järjestettiin laivaseminaarina 5.–7.11. m/s Silja Serenadella. Mukana oli 40 jäsentä sekä 11 yhteistyötahojen edustajaa sekä seitsemän luennoitsijaa. Viihdeohjelmasta huolehti taiteilija Mika Mali. Laivalla pidettiin seitsemän esitelmää, ja lisäksi ohjelmassa oli käynti Scanian tehtailla Södertäljessä, tutustuminen Stockholms Lokaltrafikiin, BMW:n kaasukäyttöisiin henkilöautoihin ja Volvon vaihtoehtoisia polttoaineita käyttäviin raskaisiin ajoneuvoihin Bilia Sollentunassa.

Yhdistys sai seminaarin rahoittamiseen 25 000 markan suuruisen apurahan Henry Fordin säätiöltä.

Yhdistyksen syyskokous pidettiin 10.12. Scandic Hotel Espoossa Helkama-Auto Oy:n joululounaan yhteydessä. Paikalla oli 25 jäsentä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti yhdistyksen säännöt toiseen kertaan. Yhdistyksen puheenjohtajaksi vuodelle 1999 valittiin toimittaja Hannu Lindell Tekniikan Maailmasta.

Yhdistyksen hallitus päätti vuoden viimeisessä kokouksessa myöntää Auto- ja liikennetoimittajien säätiölle 65 000 markan suuruisen avustuksen käytettäväksi auto- ja liikennetoimittajien jatkokoulutusmahdollisuuksien varmistamiseksi.

Yhdistyksen hallitus kokoontui vuonna 1998 12 kertaa, Hallituksen jäseninä ovat toimineet Heikki Laurell (puheenjohtaja), Hannu Ahonen (1. varapuheenjohtaja), Esko Artell (2. varapuheenjohtaja), Timo Nurmi ja Roni Saksi sekä varajäseninä Hannu Lindell ja Timo Turkula. Yhdistyksen sihteerinä toimi alkuvuonna Tuija Perämäki, hänen pyydettyään eroa tehtävästä sihteerin tehtäviä on hoitanut myös rahastonhoitajana toiminut Tapio Ketonen.