1999

Toimintakertomus vuodelta 1999

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Autokeskus Oy:n tiloissa Mekaanikonkatu 16:ssa Herttoniemessä 26.3. Kokoukseen osallistui 13 jäsentä. Seuraava tapahtuma oli Nummelan lentokentällä järjestetty koeajokoulu, joka järjestettiin 26.5. Koeajokoulussa selvitettiin arviointeja, joita koeajaja joutuu tekemään ilman mittareita, kelloa ja metrimittaa. Lisäksi havainnollistettiin henkilöauton ja moottoripyörän jarruttamista sekä jarrutusmatkojen eroavaisuuksia. Opettajina olivat Roni Saksi ja Jarmo Sukava.

Perinteinen koeajopäivä järjestettiin niin ikään Nummelan lentokentällä 27.5. Tilaisuudessa oli koeajettavana yli 90 autoa ja yhteensä lähes sata osanottajaa. Koeajopäivän yhteydessä jaettiin Maineteko-tunnustuspalkinto Valmet Automotive Oy:n Uudenkaupungin autotehtaalla tuotekehitystehtävissä työskentelevälle autoteknikko Simo Vuoriolle. Tilaisuudessa nimitettiin myös perinteinen Vuoden junailija. Arvonimen sai Opel Oy:n tiedotuspäällikkö Tomi Hämäläinen, jolle luovutettiin arvonimeen liittyvät junailijan lakki, pilli ja punainen lippu.

Yhdistys järjesti yhdessä Liikenneministeriön ja Liikenneturvan kanssa Naantalin kylpylässä 21. –22.10. kongressin Autoilu ikääntyvässä yhteiskunnassa. Kongressiin osallistui 18 jäsentä, yhteensä kongressi keräsi yli 100 osallistujaa.

Jatkokoulutusseminaari Liikenteen telematiikka järjestettiin laivaseminaarina m/s Silja Serenadella 11.–12.11. Mukana oli 36 jäsentä, 11 yhteistyötahojen edustajaa sekä 14 luennoitsijaa. Laivalla pidettiin 16 esitelmää.

Yhdistys sai kongressin ja seminaarin rahoittamiseksi 25 000 markan suuruisen apurahan Henry Fordin säätiöltä.

Yhdistyksen syyskokous pidettiin Suzuki Motor Finland Oy:n tiloissa Mekaanikonkatu 23:ssa Herttoniemessä 1.12. Paikalla oli 23 jäsentä. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti yhdistysrekisterin kehotuksesta muutokset yhdistyksen sääntöihin. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2000 valittiin toimittaja Hannu Lindell Tekniikan Maailmasta, hallituksen jäseniksi Jan Enqvist ja Jouni Hievanen sekä varajäseniksi Kirsi Niemi ja Pekka Virtanen.

Yhdistyksen hallitus päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan myöntää Auto- ja liikennetoimittajien säätiölle 55 000 markan suuruisen avustuksen.

Yhdistys osallistui Mauri Salon 40-vuotistaiteilijajuhlan järjestelyihin 1.6. ja yhdistyksen onnittelut vietiin vuonna 1999 Juha Voittikselle (50 v) ja Liikenneturvalle (60 v).

Vuonna 1999 yhdistyksen hallitus kokoontui 14 kertaa. Hallituksen jäseninä ovat toimineet Hannu Lindell (puheenjohtaja), Timo Nurmi (1. varapuheenjohtaja), Roni Saksi (2. varapuheenjohtaja), Seppo Määttänen ja Timo Turkula sekä varajäseninä Jan Enqvist ja Jouni Hievanen. Yhdistyksen sihteerinä toimi vuoden alussa Tapio Ketonen, 2.3. lähtien Kiti Westerback. Yhdistyksen rahastonhoitajana toimi Tapio Ketonen.