2007

28.2. E18 Muurla-Lohjanharju -tietyömaahan tutustui yhdeksän Aulin jäsentä. Isäntänä toimi projektipäällikkö Matti Vehviläinen, Tiehallinto. Työyhteenliittymän toimistotilassa kuultiin ja nähtiin vierailuun liittyvät esitykset ja tavattiin moottoritietyömaan johtajat. Sen jälkeen vierailtiin kahdessa työmaakohteessa mm. tunneli- ja siltatyömailla.

9.3. AuLin koeajokoulu Joutsassa keräsi seitsemän oppilasta Kilu Ahon BMW-ajokouluun.

27.3. AuLin sääntömääräinen kevätkokous pidettiin Espoon Dipolissa. Kokoukseen osallistui 11 jäsentä. Kokous hyväksyi toiminta- ja tilikertomukset 2006 sekä Auto- ja liikennetoimittajien säätiön toimintakertomuksen 2006. Kokous velvoitti säätiön hallituksen käynnistämään historiikin aineiston keruun ennen AuLin koeajopäivää ja raportoimaan sen edistymisestä yhdistyksen seuraavassa kokouksessa. Liittymismaksuksi päätettiin 25 euroa, jäsenmaksuksi 20 euroa.

24.5.AuLin koeajopäivä järjestettiin Heurekassa Tikkurilassa 
(
tukikohtana oli pysäköintialue: Kuninkaalantie 7, Vantaa).

Tervetuliaissanojen jälkeen julkistettiin Vuoden 2007 Junailija ja jaettiin vuoden 2007 Maineteko-palkinto.

Koeajopäivä on yhdistyksemme jäsenistön suosikkitilaisuuksia. Se suo monelle toimittajalle erinomaisen mahdollisuuden tehdä samalla kertaa juttua useammastakin autosta. Myös maahantuojien edustajat pääsevät koeajopäivän aikana tutustumaan kilpailijoiden tuotteisiin.

Koeajopäivän komissaarina toimi Jare Sukava, puh. 040 544 7178, avustajinaan Markus Kasesmaa, puh. 040 528 5700 ja Kari Pynnä, puh. 040 531 4352.

Koeajopäivään ilmoitetut autot

 

 

Koeajopäivään ilmoittautuneet

1. Hannu Ahonen/Tekniikan Maailma
2. Tobias Biberger/Nissan Nordic Europe Oy
3. Kai-Lauri Bremer/Mobilisti Senior
4. Harri Domonyi/Tekniikan Maailma
5. Edvard Duncker/Inchcape Motors Finland Oy
6. Juha Enqvist/Audi Finland/VV-Auto Group Oy
7. Tomi Eronen/GTi-Magazine
8. Juhani Eräntö/Inchcape Motors Finland Oy
9. Pauli Eskelinen/Veho Group Oy Ab
10. Nicklas Fuchs/Delta Motor Oy
11. Tapani Funke/Helkama
12. Petri Gesterberg/Inchcape Motors Finland Oy
13. Riitta Hakkarainen/VV-Auto Group Oy
14. Thomas Hallbäck/Volvo Auto Oy Ab
15. Janne Halmkrona/Mobilisti
16. Mats Heikel/Maan Auto Oy
17. Olli Heikkinen/Oy Scan-Auto Ab
18. Vesa-Pekka Henriksson/Maan Auto Oy
19. Sara Hokkanen/Kia Motors Finland Oy
20. Suvi Hovikari/Nissan Nordic Europe Oy
21. Jyrki Hämäläinen/Sanomalehti Uusimaa
22. Tomi Hämäläinen/General Motors Finland Oy
23. Jyrki Jaala/AuLi
24. Risto Jaatinen/Volvo Auto Oy Ab
25. Toni Jalovaara/Inmen Oy
26. Markku Juntunen/Auto Bild Suomi
27. Kari Juuti/Veho Group Oy Ab
28. Mikko Järvinen/Oy BMW Suomi Ab
29. Kalle Kalaja/Toyota Auto Finland Oy
30. Markus Kasesmaa/Tekniikan Maailma
31. Hannu Karpo/Pallosalama
32. Juha Ketola/Auto-Span Oy
33. Tapio Ketonen/Tuulilasi
34. Asko Kettunen/Kia Motors Finland Oy
35. Timo Kokkonen/Chrysler Finland Oy
36. Hilkka Koskenranta/Delta Motor Oy
37. Pekka Koski/Vemic Auto Oy Ab
38. Dan Kronqvist/Hufvudstadsbladet
39. Antti Kuhlberg/Audi Finland/VV-Auto Group Oy
40. Mari Kujala/Volvo Auto Oy Ab
41. Hannu Kuosmanen/Oy Sisu Auto Ab
42. Jyrki Kupila/Oy BMW Suomi Ab Oy
43. Juha Laakko/Hyundai Motor Finland Oy
44. Sami Laaksonen/Kia Motors Finland Oy
45. Hannu Laitinen/International Motors Nordic AB       
46. Veikko Lautsi/Helsingin Sanomat
47. Markku Laxman/Volvo Auto Oy Ab
48. Pauli Laxman/Volvo Finland Ab
49. Mats Lille/Oy BMW Suomi Ab Oy
50. Hannu Lindell/AuLi
51. Jonne Luomala/Autoliitto
52. Riitta Luomala/Maan Auto Oy
53. Yrjö Lyytikäinen/Tuulilasi
54. Jussi Lång/VV-Auto Group Oy
55. Stig Martin/Oy BMW Suomi Ab
56. Sakari Mattila/Veho Group Oy Ab
57. Mia Meinander/Chrysler Finland Oy
58. Petri Munukka/Moottori
59. Jukka Mäkinen/Auto-Span Oy
60. Oskari Mäkinen/Volvo Auto Oy Ab
61. Olli-Pekka Narvio/Veho Group Oy Ab
62. Martti Nevalainen/VV-Auto Group Oy
63. Aimo Niemi/Tekniikan Maailma
64. Olli Nieminen/Auto-Bon Oy
65. Toni Nieminen/VV-Auto Group Oy
66. Timo Nurmi/Moottori
67. Staffan Nyberg/Veho Group Oy Ab
68. Ilja Ojala/ET-lehti
69. Sanna Paasivirta/GTI-Magazine
70. Jaana Palomäki/Oy BMW Suomi Ab
71. Eila Parviainen/Moottori
72. Elina Peltonen/Kia Motors Finland Oy
73. Juha Peltonen/Auto Bild Suomi
74. Lia Perttilä/Veho Group Oy Ab
75. Jukka Perttu/Helsingin Sanomat
76. Vesa Peräoja/Oy Ford Ab
77. Mika Pippuri/HS.fi
78. Stana Porvali /Nissan Nordic Europe Oy
79. Antti Puolakkainen/Veho Group Oy Ab
80. Seppo Puuska/Helkama
81. Kari Pynnä/Tekniikan Maailma
82. Pauli Riikonen/Suomen Autolehti
83. Vesa Rinne/ Audi Finland/VV-Auto Group
84. Tomi Rintakallio/Delta Motor Oy
85. Simo Rosvall/Chrysler Finland Oy
86. Niko Rouhiainen/GTi-Magazine
87. Jari Saarentaus/Moottori
88. Kimmo Salin/AuLi
89. Riitta Salin/Oy Ford Ab
90. Kyösti Salmenoja/VV-Auto Group Oy
91. Jari Salmi/Auto-Span Oy
92. Seppo Salmi/Oy Scan-Auto Ab
93. Mika Salomaa/Kaasujalka
94. Satu Salomaa/International Motors Nordic AB
95. Vesa Savela/Maan Auto
96. Juha-Pekka Sihvonen/Audi Finland/VV-Auto Group
97. Antti Siljamäki/op-kanava
98. Jari Sjöman/Spinneri Magazine
99. Jare Sukava/Tekniikan Maailma
100. Kaarlo Sundell/Helsingin Sanomat
101. Ari Tarvainen/Audi Finland/VV-Auto Group Oy
102. Timo Toiviainen/Moottori
103. Juha Tolvanen/+Auto
104. Jukka Tolvanen/Inmen Oy
105. Eeva-Riitta Tuominen/Inchcape Motors Finland
106. Satu Tuominen/Volvo Finland Ab
107. Timo Turkula/AuLi
108. Pentti Turunen/Chrysler Finland Oy
109. Petri Tverin/Auto-Span Oy
110. Timo Vaaranen/Hyundai Motor Finland Oy
111. Pekka Virtanen/Tuulilasi
112. Heikki Vuorinen/Oy BMW Suomi Ab
113. Kenny de Weert/Nissan Nordic Europe Oy
114. Kiti Westerback/Vene
115. Tony Wiidik/Hyundai Motor Finland Oy
116. Timo Yli-Salomäki/Maan Auto Oy
117. Antti Äikäs/Oy BMW Suomi Ab

Lisäksi koeajopäivässä pistäytyivät mm. Herbert Strahlendorff, Tero Kiira, Heikki Laurell, Martti Peltonen sekä palkitut Juha Harju ja Ari Koskinen.



16.8. Europarlamentaarikko Ari Vatanen tapasi Auto- ja liikennetoimittajia aamukahvin merkeissä 
torstaina 16.8.2007 klo 9.00 (-11.00). 
Paikka: Nissan Nordic Europe Oy, Showroom, Keilasatama 5, Espoo.

HUOM. Tilaisuuden jälkeen oli mahdollista koeajaa Nissanin paikalla olevia lehdistöautoja.

Ilmoittautuneet:
1. Timo Nurmi/Moottori
2. Jyrki Jaala/AuLi
3. Mika Salomaa/Kaasujalka
4. Hannu Lindell/AuLi
5. Jukka Perttu/Helsingin Sanomat
6. Petteri Räsänen/Suomen Autolehti
7. Dan Kronqvist/HBL
8. Alan Bridger/AuLi
9. Jussa Nieminen/Tekniikan Maailma



3.9. AuLin ensimmäinen golfmestaruus ratkotaan maanantaina 3.9. Kullon kentällä Vehon lehdistökutsukilpailun yhteydessä (katso liite).

Hallitus on teettänyt tarkoitusta varten kiertopalkinnon, AuLi Golf Trophyn, joka ojennetaan mestaruuskisan voittaneelle AuLi:n jäsenelle. Mestaruuskilpailun järjestäjä vaihtuu vuosittain. AuLi Golf Trophyssä yhdistyy arvokkaalla tavalla autojournalismi ja golfsvingi. Palkinnon keskeinen osa on nimittäin ässä-Mersun tukivarsi, englanniksi swing arm. Hallitus on valtuuttanut Markku Juntusen tarkkailemaan palkinnon kiertoa.

 



25.-27.9. Opintomatkalle Saksaan pääsi ilmoittautumisjärjestyksessä mukaan 20 jäsentä. Kolmipäiväinen opintomatka suuntautui Keski- ja Etelä-Saksaan, jossa vierailimme auto- ja liikennealaan liittyvissä kohteissa.

 

Ohjelma
Ti 25.9.HELSINKI - BERLIINI - WOLFSBURG - HANNOVER
8:00Kokoontuminen lentokentällä, lippujen jako (lähtöaula 2)
9:40Lähtö Helsinki-Vantaalta (AY 911)
10:35Saapuminen Berliiniin (Tegel)
 Tilausbussi välittömästi rautatieasemalle (Berlin Hbf)
11:48Juna ICE 949/950 lähtee Wolfsburgiin
 ruokailu junan BordBistrossa omaan tahtiin
12:48Saapuminen Wolfsburgiin
13:00Tutustuminen VW:n tutkimuskeskukseen, isäntänä Lauri Haapala
15:00VW Autostadt
19:00Illallinen Wolfsburgissa
21:00Autokuljetus Hannoveriin
Yöpyminen:Maritim Hotel Airport
Ke 26.9.HANNOVER - MÜNCHEN
6:00Kokoontumien lentäkentällä/hotellin aulassa
7:00Lähtö Hannoverista (LH 1017)
8:10Saapuminen Müncheniin, jossa bussikuljetus
9:00Saksan autoliitto ADAC:n päämaja (tutustuminen Motorweltin toimitukseen ja ADAC:n toimintaan)
11:30Lounas (ravintola SpatenHaus)
13:00BMW:n tutkimus- ja tuotekehityskeskus FIZ
15:30BMW Mobile Tradition
17:00Kuljetus hotelliin
Iltaohjelma:Vapaaehtoinen vierailu Oktoberfestillä
Yöpyminen:Carat Hotel Munich
To 27.9.To 27.9. MUNCHEN - HELSINKI
9:20Kokoontuminen hotellin aulassa
10:00Deutsches Museum / liikenneosasto
12:00Lounas (Ravintola Ratskeller)
14:00Kokoontuminen ravintolan edessä
14:30TÜV Prüfungstelle (katsastusasema)
15:30Siirtyminen lentokentälle
19:05Lähtö Münchenistä (LH 3116)
22:35Saapuminen Helsinki-Vantaalle

 

HUOM: Aikataulusyistä toivomme, että kaikki pärjäisivät reissun KÄSIMATKATAVAROILLA. Jos Sinulla on pakottava tarve ottaa mukaasi jotain ruumaan menevää, ole etukäteen yhteydessä Tommi Lempiseen, p. 050 590 3735.

Mahdolliset reissussa kertyneet esitepinkat ym. materiaalit kulkevat myös tarvittaessa Helsinkiin henkilöauton kyydissä, ja ovat noudettavissa 3.10. lukien osoitteesta Elimäenkatu 9A. Jos tarvitset tätä palvelua, ilmoita siitä Tommille.

Matkan järjestelyistä vastaa Tommi Lempinen (tommi.lempinen*iki.fi).

Matkalla majoitutaan kahden hengen huoneissa. Jos haluat majoittua yhden hengen huoneessa (ja hotellissa on vielä tilaa) veloitetaan Sinulta 150 euroa (huom. Oktoberfest 22.9.-7.10.). Jos nimesi perässä on ilmoittautuneiden luettelossa *, Sinulle on varattu 1 hengen huone.

Ilmoittautuneet:

 

1. Tommi Lempinen
2. Timo Turkula
3. Kiti Westerback        
4. Pauli Riikonen
5. Timo Nurmi
6. Juha Peltonen*
7. Juha Tolvanen*
8. Dan Kronqvist
9. Ilpo Mattila* 
10. Kirsi Virtanen
11. Hannu Lindell
12. Matti Heikura
13. Jukka Perttu
14. Jare Sukava
15. Esa Almgren
16. Jyrki Jaala
17. Markus Kasesmaa
18. Jost Pippingsköld*      
19. Mika Pippuri
20. Janne Halmkrona

* 1 hengen huone

 

19.-20.11. AuLin seminaari Tallinnassa

Auto- ja liikennetoimittajien syysseminaarin teemana on Kaukoidän toinen ja kolmas aalto
Nimensä mukaisesti seminaari pohtii Korean ja Kiinan roolia Japanin jalanjäljissä ajoneuvojen valmistajana. 
Majoitus ja seminaari-istunnot Sokos Hotel Virussa

 

Maanantai 19.11.
10:00Ilmoittautuminen Länsisatamassa, Länsiterminaali L4, Hietasaarenkuja 8  
10:30Tallink Star lähtee
 Brunssi Business Loungessa, 7. kansi
12:30Tallink Star saapuu Tallinnan satamaan D-terminaaliin,
josta bussikuljetus Sokos Hotel Viruun
13:30Seminaarin avaus
puheenjohtaja Eila Parviainen, Auto- ja liikennetoimittajat ry (Grande 1+2)
13:45Japanilaisten autojen alkutaival Suomeen
toimittaja Jarmo Sukava, Tekniikan Maailma
14:15Neuvottelupöydässä korealaisten kanssa
johtaja Jorma Piippo
15:00Korealaiset kauppakumppaneina
varatoimitusjohtaja Miska Tammelin, Simetron Group
15:30Kahvitauko (majoittuminen huoneisiin)
16:00Varaosat Aasiasta I
toimitusjohtaja Antti Valtavaara, AD Finland
16:30Varaosat Aasiasta II
toimitusjohtaja Tapio Hakala, HL Group
17:00Ensimmäinen päivä päättyy
19:00Illallinen ravintola Merineitsissä
Kevyt vihreä salaatti, marinoituja kasviksia, rosmariini-bruschetta, balsamico-siirappia
Lihavaihtoehto: Viidellä pippurilla maustettu naudan tournedos, kuorrutettua salottisipulia,
valkosipuliperunoita, tryffeliöljyllä maustettua Demi Glas -kastiketta
Kalavaihtoehto: Höyrytetty kuha, viinissä haudutettua paksoi-kaalia, grillattuja pikkutomaatteja,
perunasosetta sitruuna-juliennen kera, mango-inkiväärikastiketta
Marjakakku, Creme Anglaise
Masi Masianco 2004 
Casillero del Diablo Cabernet Sauvignon 2005
  
Tiistai 20.11.
10:30Autolehdet ja kiinalaiset Virossa
päätoimittaja Vello Kala, Tehnikamaailm
11:0010 vuotta kauppaa kiinalaisten kanssa
Mp-Kauppiaat ry:n puheenjohtaja Toni Laitiala, Mopo-Sport
11:30Kahvitauko (huoneiden luovutus)
12:00Pieni johdatus kiinalaisuuteen ja kiinalaiset autot
Fil.tri Erlin Yang/China Tekway
13:00Lounas ravintola Merineitsissä
14:30Tallinnan miehitysmuseo
19:30bussikuljetus Sokos Hotel Virusta satamaan
20:30Tallink Star lähtee D-terminaalista
 Illallinen Business Loungessa, 7. kansi
22:30Tallink Star saapuu Helsinkiin

 

 

Ilmoittautuneet:

  1. Erkki Ahlavuo/RVK-uutiset (K)
  2. Esa Almgren/AuLi (K)
  3. Juha Aromaa/Tekniikan Maailma (L)
  4. Alan Bridger/AuLi (K)
  5. Jan Enqvist/Mobilisti (L)
  6. Katja Enqvist/Mobilisti (L)
  7. Peter Geitel/Start! (L)
  8. Sari Hakala/Autoalan Tiedotuskeskus (L)
  9. Tapio Hakala/HL Group (K)
10. Pekka Heinonen/Caravan (L)
11. Tomi Hämäläinen/General Motors Finland (K)
12. Jyrki Jaala/AuLi (L)
13. Matti Järvi/AuLi (L)
14. Kalle Kalaja/Toyota Motor Finland (L)
15. Hannu Karpo/AuLi (L)
16. Robert Koistinen/Tekniikan Maailma (L)
17. Matti Korjula/AuLi (K)
18. Pekka Koski/Vemic Auto (K)
19. Hannu Krohn/AuLi (L)
20. Dan Kronqvist/Hufvudstadsbladet (L)  
21. Hannu Kuosmanen/Sisu Auto (L)
22. Toni Laitiala/Mopo-Sport (L)
23. Veikko Lautsi/Helsingin Sanomat (K)
24. Tommi Lempinen/Puskuri (L)  
25. Hannu Lindell/AuLi (K)
26. Ilpo Mattila/AuLi (L)
27. Aimo Niemi/Tekniikan Maailma (L)
28. Kare Ojaniemi/Liikenneturva (K)
29. Sanna Paasivirta/GTi-Magazine
30. Eila Parviainen/Moottori (L)
31. Jukka Perttu/Helsingin Sanomat (L)
32. Jorma Piippo (L)
33. Mika Pippuri/hs.fi (L)
34. Kari Pynnä/Tekniikan Maailma (K)
35. Risto Ranta/Savon Sanomat (L)
36. Timo Rintakoski/Simetron Group (L)
37. Antti Rusi/If (L)
38. Kimmo Salin/AuLi (L)
39. Satu Salomaa/International Motors (Nordic) (L)
40. Jari Sjöman/Spinneri Magazine (L)
41. Jare Sukava/Tekniikan Maailma (L)
42. Kaarlo Sundell/Helsingin Sanomat (L)
43. Marjut Suursoho/Volvo Auto (K)
44. Miska Tammelin/Simetron Group (K)
45. Juha Tolvanen/+Auto (L)
46. Timo Turkula/AuLi (K)
47. Antti Valtavaara/AD Finland (L)
48. Pekka Virtanen/AuLi (K)
49. Roland Weckström/AuLi (L)
50. Vello Kala/Tehnikamaailm (K)
51. Erlin Yang/China Tekway

 

Muistathan, että jos Sinulle tulee este, ilmoitat siitä heti Kitille, sillä seminaarista pois jääneiltä peritään siihen mennessä aiheutuneet kulut.

Auto- ja liikennetoimittajat ry:n 
sääntömääräinen syyskokous

pidettiin tiistaina 4.12.2007 kello 16.00 Ajoneuvohallintokeskus AKE:n tiloissa, osoite Fabianinkatu 32, Helsinki.


ESITYSLISTA

1. Syyskokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta
4. Käsitellään vuoden 2008 toimintasuunnitelma ja talousarvio
    Hyväksyttiin
5. Hallituksen puheenjohtajan valinta vuodeksi 2008
    Ilpo Mattila
6. Valitaan hallitukseen kaksi jäsentä erovuoroisten tilalle vuosiksi 2008-10
    Esa Almgren ja Lasse Lääperi
7. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet vuodeksi 2008
    Jyrki Jaala ja Antti Siljamäki, varalla Markku Juntunen ja Juha Tolvanen 
8. Käsitellään jäsenten yhdistyksen hallitukselle vähintään viikkoa ennen kokousta kirjallisesti tekemät esitykset:
    Almgren: Aloite liikennepoliittisen työryhmän perustamisesta
    Syyskokous antoi AuLin hallitukselle evästyksen nimetä liikennepoliittinen työryhmä ja määritellä, miten työryhmän ja hallituksen välinen yhteistyö jatkuu. Työryhmä tekee esityksiä hallitukselle, joka antaa lausunnot AuLin nimissä. 
    Almgren: Aloite moottorikelkkaseminaarin järjestämisestä
    Syyskokous jätti asian hallituksen harkittavaksi. 
9. Kokouksen päättäminen

Isäntämme Ajoneuvohallintokeskus AKE kertoi kokouksen jälkeen ATJ:stä eli ajoneuvoliikennetietojärjestelmästä, kuljettajien ammattipätevyysvaatimuksista, AKEn tutkimuksista ja päästöperusteisesta verotuksesta.

Ilmoittautuneet:
1. Tero Kiira
2. *Tommi Lempinen
3. *Timo Turkula
4. *Eila Parviainen
5. *Kiti Westerback
6. *Tapani Vaahtola
7. *Petteri Räsänen
8. Pekka Virtanen
9. *Tapio Ketonen
10. *Esa Almgren
11. *Kari Pynnä
12. *Jare Sukava
13. *Ilpo Mattila
14. *Timo Nurmi
15. *Juha Tolvanen
16. Heikki Laurell
* osallistui kokoukseen